| Ota yhteyttä

Voit ottaa meihin yhteyttä sähköpostitse kuluttajapalvelu@fi.nestle.com tai puhelimitse 0800-06161.

| WHO:n suositus

Pilttipiiri

Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee täysimetystä 6 kuukauden ikään saakka. Piltti tukee tätä näkemystä täysin, samoin kuin imetyksen jatkamista monipuolisen kiinteän ruoan ohessa neuvolan ohjeiden mukaisesti.

Jatka

Suolisto ja suolistofloora

Maha-suolikanava on ihmisen suurin elin. Aikuisen ihmisen maha-suolikanavan pinta-ala levitettynä vastaa tenniskenttää.

Vastasyntyneen suoli on lähes steriili eli se ei sisällä lainkaan bakteereja. Heti syntymän jälkeen, kun lapsi tulee kosketuksiin hapen ja äitinsä bakteeriflooran kanssa ja syö ensimmäistä kertaa, suolistoon alkaa muodostua bakteerikantoja. On tärkeää, että suolistoon muodostuu ajan mittaan hyvä sekoitus erilaisia bakteerikantoja, jota kutsutaan suolistoflooraksi.

Ajan mittaan suolistofloora käsittää yli tuhat eri bakteerikantaa. Osa niistä on pysyviä, kun taas osa väliaikaisia ja esiintyy vain esimerkiksi mahatautia aiheuttavan bakteerialtistuksen aikana.  Hyvä bakteeritasapaino on tärkeää suoliston toiminnan ja ihmisen hyvinvoinnin kannalta.

Aikuisen ihmisen suolisto sisältää 1–2 kiloa bakteereja. Ne auttavat hajottamaan paksusuoleen tulevaa sisältöä, joka ravitsee sekä bakteerikasvustoa että suolen sisäseinän soluja. Pääosa ihmisen immuunipuolustuksesta tapahtuu suolessa, ja suolistofloora on tärkeässä asemassa vastustuskyvyn luomisessa. Suolistoflooran ja vastustuskyvyn yhteispelin mekanismeja ei kuitenkaan tunneta vielä tarkasti.

Mitä prebiootit ovat?

Prebiootit ovat ensisijaisesti hiilihydraatteja (esimerkiksi kuituja), jotka eivät hajoa ja imeydy ohutsuoleen vaan päätyvät paksusuoleen muuttumattomina. Paksusuolessa ne muuttuvat ravinnoksi ja energiaksi suolistobakteereille. Ne voivat kiihdyttää paksusuolessa olevien hyvien bakteerikantojen kasvua ja toimintaa.

Laktobasillien ja bifidobakteerien kaltaiset bakteerit kasvavat ja paisuvat suolistossa, mikä voi lisätä ulosteen määrää ja tehdä ulosteesta pehmeämpää. Liian suuri määrä laktobasilleja ja bifidobakteereja voi kuitenkin aiheuttaa suolistovaivoja, kuten ilmavaivoja.

Prebioottisia hiilihydraatteja on luontaisesti äidinmaidossa ja joissakin kasviksissa, kuten sipulissa, maa-artisokassa, valkosipulissa, banaanissa ja ohrassa.

Mitä probiootit ovat?

Probiootti on yhteisnimitys bakteereille, jotka selviävät matkasta maha-suolikanavan läpi ja joilla voi olla terveysvaikutuksia suolistolle. Sillä voidaan tarkoittaa esimerkiksi, että hyvien bakteerien, kuten laktobasillien ja bifidobakteerien, määrä suolistossa kasvaa, mikä saattaa vaikuttaa terveyteen myönteisesti. 

Laktobasilleja ja bifidobakteereja on äidinmaidossa, ja ennen vanhaan kasviksia hapatettiin, jotta saatiin syntymään maitohappobakteereja. Nykyään myynnissä on monia elintarvikkeita, joihin on lisätty laktobasilleja ja bifidobakteereja.

 

Löydä lisää