| Ota yhteyttä

Voit ottaa meihin yhteyttä sähköpostitse kuluttajapalvelu@fi.nestle.com tai puhelimitse 0800-06161.

| WHO:n suositus

Pilttipiiri

Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee täysimetystä 6 kuukauden ikään saakka. Piltti tukee tätä näkemystä täysin, samoin kuin imetyksen jatkamista monipuolisen kiinteän ruoan ohessa neuvolan ohjeiden mukaisesti.

Jatka

Ruokapöytä ruokailupaikkana on lapselle loistava harjoittelupaikka

Lapsi kehittyy jatkuvasti, ja ruoan syöminen ruokapöydän ääressä on oiva tilaisuus lapselle kehittyä. Eri ikävaiheissa kehitystä tapahtuu eri osa-alueilla.

6–7 kuukauden iässä lapsi haluaa tutkia kaikkea ulottuvillaan olevaa, ja uteliaisuus kasvaa päivä päivältä. Useimmat lapset ovat nyt päässeet kiinteän ruoan syömisen alkuun ja pystyvät istumaan syöttötuolissa ruokapöydän ääressä. Osa lapsista suhtautuu uusiin ruokiin uteliaasti ja hyväksyy useimmat ruoat varauksetta, kun taas toiset ovat epäileväisempiä. Yritä tulkita lapsesi ajatuksia ja sovita ruokien antaminen hänen tahtiinsa. Ruoan tulee tässä vaiheessa olla pehmeää sosetta, jotta lapsi saa rauhassa harjoitella syömistä, pureskelua ja nielemistä ilman tukehtumisen vaaraa. Jos lapsi ei halua, että häntä syötetään, kokeile sormiruokaa. Se tarkoittaa, että lapsi yksinkertaisesti syö ruoan sormin. Tässä vaiheessa pinsettiote ei yleensä vielä ole täysin kehittynyt, joten lapsi tarttuu ruokaan koko nyrkillä. Usein ruoka joko murenee tai liiskaantuu lapsen kämmeneen, mutta tämä kuuluu kehitysvaiheeseen. Anna lapsen harjoitella ensimmäisten pienten leivänpalojen tai pehmeiden vihannesten syömistä ja syötä samalla hänelle sosetta lusikalla. Näin lapsi osallistuu ruokailuun. Voit myös antaa lapsen käteen lusikan, mutta on aikamoinen onnenkantamoinen, jos hän saa sillä ruokaa suuhun asti. Osa lapsista ei halua sotkea eikä harjoitella syömistä itse. Tarjoa tällaiselle lapselle mahdollisuus syödä itse mutta älä pakota häntä siihen, jos hän ei osaa tai halua. Lapsen suun ympärys saa olla sottainen, sillä lapselle on hyvää harjoitusta kielen työntäminen suusta ja suun ympäryksen nuoleminen. Suun ja kielen lihaksia tarvitaan syömiseen ja nielemiseen, mutta lisäksi ne edistävät lapsen puheen kehittymistä.

9–10 kuukauden ikäisen lapsen pinsettiote alkaa kehittyä, ja hän osaa poimia pieniä esineitä peukalon ja etusormen väliin. Nyt hän vie kaiken lattialta löytämänsä suuhun pölypalloista kuiviin riisinjyviin. Käytä hyödyksi tämä uteliaisuuden ja sorminäppäryyden jakso ruokapöydässä ja tarjoa lapselle sormiruokaa. Tässä vaiheessa ruoan tulee olla karkeampaa, sillä lapsi opettelee pureskelemaan. Osasta vanhemmista voi tuntua pahalta, kun lapsi saa ruokaa kurkkuun ja kakoo sitä pois, mutta näin hän oppii syömään. Hänen on opittava itse, minkä verran ruokaa on pureskeltava, ennen kuin sen voi niellä.

Nyt lapsesta on myös hauskaa heittää tavaroita lattialle, ja kaikkein jännittävintä on kaataa muki tai lautanen ylösalaisin ja kuulla, millainen ääni kuuluu, kun sisältö putoaa lattialle. On ihanaa kokeilla, miltä tuntuu liiskata kalapuikko kädessä tai levittää jogurttia poskeen tai korvaan tai työntää pasta suuhun ja sylkeä se pois. Kaikki tämä kerryttää kokemusta, kehittää uteliaisuutta ja tarjoaa harjoitusta mutta kysyy vanhemmilta pitkää pinnaa ja saattaa aiheuttaa turhautumista niin isoissa kuin pienissäkin perheenjäsenissä. Jos lapsi saa harjoitella yhdessä perheen kanssa ruokapöydän ääressä ja näkee, miten muut syövät, hän oppii ennen pitkää oikeat pöytätavat. Tämänikäinen lapsi ei myöskään malta istua paikoillaan pitkään. Kun maha on täynnä, hän saattaa alkaa heitellä ruokaa lattialle tai sylkeä sitä suustaan. Se kertoo vanhemmille, että ”olen täynnä ja valmis lähtemään uudelle tutkimusretkelle lattialle”.

1-vuotias opettelee juuri kävelemään, eikä ruokapöydässä paikoillaan istuminen tunnu sopivan hänelle lainkaan. Tämänikäisen lapsen maailmassa ruokailu on välttämätön paha, joka on hoidettava äkkiä alta pois, jotta pääsee taas lattialle harjoittelemaan ja tutkimaan. Ruokahetkiin kannattaa siis tarttua tilaisuuden tullen, ja ne kannattaa hoitaa lapsen kannalta toimivalla tavalla. Osa lapsista haluaa yhä, että heitä syötetään, kun taas osa haluaa ehdottomasti syödä itse. Lusikan hallitseminen on edelleen haastavaa, mutta harjoittelu tekee mestarin, joten tarjoa lapselle lusikka, vaikka hän pääasiassa söisikin sormin. Lapsi kasvaa vähemmän riippuvaiseksi vanhemmistaan ja omaksi persoonakseen, jolla on oma tahto. Pieni vauva, joka istui nätisti suu auki ja otti vastaan ruoan, paneekin yhtäkkiä hanttiin koko vartalollaan. Vaikka 1-vuotias ei vielä osaa puhua, hän pystyy hyvin selkeästi ilmaisemaan tahtonsa äänenkäytöllään, osoittamalla ja kehonkielellä.

 

Lapsen ruokailu ruokapöydässä

1–2-vuotiaan maailmassa tapahtuu paljon, ja lapsi harjoittelee oman tahdon ilmaisemista päivittäin. Mitä saan tehdä itse, mitä haluan tehdä itse ja mitä en halua tehdä? Toisina päivinä kaikki toimii täydellisesti, ja oma pikku 1,5-vuotias on maailman suloisin ja kiltein lapsi, kun taas seuraavana päivänä kaikki on päinvastoin ja lapsi vain kiukuttelee ja panee vastaan. Niinpä, testaamalla vanhempiaan ja ympäristöään lapsi oppii, miten elämä ja maailma toimivat. Lapsen pitääkin saada harjoitella ja testata, mutta hänelle on tärkeää asettaa rajat.

Lapsessa on loputtomasti löytämisen iloa, ja jokainen päivä on kuin päivä huvipuistossa. Lapsi kokeilee ja testaa ja tekee tutkimusmatkoja. Lapsi saattaa osoittaa nälkäisyyden merkkejä, mutta pöytään tultuaan hän ei haluakaan ruokaa.  Tässä iässä lapsi saattaa päättää, ettei yhtäkkiä enää pidäkään herneistä, mikä on vanhempien mielestä outoa, sillä ne ovat olleet lapsen lempiruokaa. Saattaa myös tulla vaihe, jossa lapsi sanoo tiukasti ei kaikelle uudelle ruoalle ja kieltäytyy edes maistamasta. Tätä kutsutaan neofobiaksi eli kaiken uuden ja erilaisen peloksi. Jatka kuitenkin uusien ruokien tarjoamista, sillä ennen pitkää lapsi kyllä uskaltaa maistaa.

2–3-vuotiaana lapsi alkaa ymmärtää, että tahtoja on monia ja ettei hänen tahtonsa ole sama kuin vanhemman tahto. Lapsi tietää useimmiten, ettei hän halua samaa kuin vanhemmat haluavat, mutta ei kuitenkaan tiedä, mitä hän haluaa. Hän tietää varmasti vain, että hän EI halua! Pedagoginen puhe ei lapseen juuri tehoa, vaan lapsen kannattaa antaa olla vihainen hetken. Se menee tavallisesti nopeasti ohi. Kiukku on tunne, ja se on yhtä tärkeä kuin ilon tunne. Lapsen pitää voida harjoitella myös kiukun tuntemista. Yhtäkkiä voi olla täysin väärin, että isä annostelee lapselle pastan, kun lapsi oli päättänyt, että äidin pitää tehdä se. Tilanne voi kärjistyä myös, jos lapsen lautaselle panee kurkunpalan, vaikka lapsi ei ole pyytänyt kurkkua. Vanhemmat saattavat toisinaan provosoitua näistä tilanteista ja käyttäytyä itsekin 3-vuotiaan tavoin. Vitsikkäästi voidaankin puhua 3-vuotiaan ja 33-vuotiaan uhmaiästä. Taistelut kannattaa valita. Jotkin taistelut vanhemman on vain voitettava, esimerkiksi että auton turvaistuimessa on käytettävä turvavyötä. Toisissa, vähemmän tärkeissä asioissa lapsen voi antaa päättää.

Toisina viikkoina tuntuu siltä, että lapsi elää pelkällä hengellä ja vanhemmat saattavat olla lapsesta huolissaankin. Useimpien lasten kohdalla syytä huoleen ei kuitenkaan ole, ja niin kauan kuin lapsi kasvaa, jaksaa touhuta ja on iloinen, vanhemmat voivat hyvin odottaa, että kiinnostus ruokaa kohtaan herää. Kannattaa panna jäitä hattuun ja olla jankuttamatta lapselle ruoasta tai pakottaa häntä syömään. Lapsi syö, kun hänellä on nälkä. Ennemmin tai myöhemmin lapsi kyllä panee suuhunsa uusia ruokia, ja hänestä voi tulla vaikka minkälainen nautiskelija.

Kirjoittaja on Lisa Ernstsson, lastensairaanhoitaja Humlanin neuvolasta, Amadeusklinikenilta Halmstadista